Kokoonnuimme eilen pitkästä aikaa lukioaikoina muodostuneen kaveriporukan kanssa. Kuulumisten vaihtamisen lomassa puheenaiheeksi nousivat rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton eroavaisuudet. Itse jouduin häpeäkseni myöntämään, etten oikeastaan ole perehtynyt aiheeseen juuri lainkaan. Ulkomuistista tiesin sanoa vain sen, etteivät rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voi ottaa yhteistä sukunimeä samaan tapaan kuin avioparit. Tänään koin aiheelliseksi korjata aukon sivistyksessäni, joten vierailin FINLEXin sivuilla lukemassa läpi lain rekisteröidystä parisuhteesta.
Mainitsemani nimiasian laki ilmaisee seuraavasti:
Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta nimilain säännöksiä puolison sukunimestä eikä lapseksiottamisesta annetun lain säännöksiä, jotka koskevat puolison oikeutta ottaa ottolapsi.»
Esimerkiksi minuun ja puolisooni eivät siis päde nimilain säännökset puolisoiden yhteisestä sukunimestä:
Avioliittoon aikovat voivat avioliittoon mennessään yhdessä päättää, että he ottavat yhteisen sukunimen. Yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa se sukunimi, joka jommallakummalla heistä viimeksi oli naimattomana ollessaan.»
Samainen parisuhdelain pykälä ilmoittaa myös, etten käytännössä voi adoptoida lasta muutoin kuin siinä tapauksessa, että kyseessä on puolisoni lapsi:
Parisuhteen osapuoli voi kuitenkin ottaa ottolapsekseen parisuhteen toisen osapuolen lapsen.
Tällöin kyseessä on niin sanottu perheen sisäinen adoptio.
Kolmas eroavaisuus avioliittolakiin nähden on isyyslain sekä sukupuolisidonnaisten säännösten soveltaminen:
Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta isyyslain säännöksiä isyyden toteamisesta avioliiton perusteella eikä muitakaan sellaisia säännöksiä, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella.»
Isyyslaissa säädetään isyyden toteamisesta seuraavasti:
Aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana.»
Lakia ei siis sovelleta rekisteröityihin parisuhteisiin, eikä minua siten voida todeta puolisoni lapsen isäksi. Tämä lienee aivan ymmärrettävää.
Lyhyesti sanottuna rekisteröidyn parisuhteen osapuolet eivät siis voi ottaa yhteistä sukunimeä tai adoptoida lasta perheen ulkopuolelta. Muilta osin avioliitto ja rekisteröity parisuhde muistuttavat hyvinkin pitkälti toisiaan:
Parisuhteen rekisteröinnillä on samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella, jollei toisin säädetä.»
Aivan kohtuuttoman suuria muutoksia sukupuolineutraali avioliitto ei siis lakiin toisi - vai toisiko?